Kisaraportti: Kesäkauden’13 avaus kotiradalla, M8-luokan SM-kisojen muodossa

Turun urheiluautoilijat ry sai yllättäen järjestettäväkseen SM-kauden avauksen Turkuun. Kisa, infra ja organisaatio piti saada kasaan alle kuukaudessa. Jämsän Kaitsu teki hyvää työtä ja keräsi nopeasti listan avainhenkilöistä, kisaa johtamaan lupautui Juha Menna. Kisa oli täten varma, ja totutusti turkulaiset saavat nauttia nitron kärystä ulkoilmassa ensimmäisenä, kun savibaana kuivahtaa sopivasti ajokelposeksi, yleensä pääsiäiseksi, tosin ei tänä vuonna. Rataan tehtiin kauden alkajaisiksi, jopa pari muutosta, lähinnä turvallisuutta parantamaan. Mutta silti ehdittiin rataan tutustua myös sisäänajamalla uutta kalustoa.

Raportin lopussa järjetön määrä kuvia…

Valmistelut

Oma kesäkausi pärähti myös käyntiin, tätä varten hankittiin uusi HB:n D812 polttiskrossari, muut osat löytyivät viimekauden ”jämistä”, eli Highest rc servot ja voimapuolella LRP:n tuotteita, radiona käytän Radiopost TS 401 rattia. Krossarista voit lukea kasausartikkelin tästä. Tärkein asia oli saada autoon luotettava, varma ja turvallinen säätö. Leinon Teemun apu tuli sopivasti, johon sitten lisäsin omat mausteeni tyylilleni sopivaksi, perä ei saa lipsua, ainakaan paljon. D812 paketin jouset vaihtuivat Kyoshon Light Blue jousiin ja männät vaihtuivat saman valmistajan 8-reikäisiin, edessä 1.2mm ja takana 1.3mm. Vaihtoehtoisesti mäntinä voi käyttää edessä 6 x 1.3 ja takana 3 x 1.3 + 3 x 1.4, toki öljyt eivät ole tällöin samat. Muutoin auto kasaantui täysin paketista tulleilla palikoilla.

Treenasin kolmena eri päivänä ennen kisoja, ratakierroksia kertyi näinä kolmena päivänä noin 500 kpl. Olisin toivonut toki niitä vähän enemmän, mutta aika ei antanut myöden ratatalkoilujen lomassa. Tarkoitus oli käydä ajamssa 100-200 kierrosta helatorstaina, mutta tällöin satoi vettä, joka kyllä imee tehokkaasti ajohalut. Tyydyin vain huoltamaan auton kevyesti. Ennen kisoja oli siis noin viikko ajotaukoa. Näiden treenien aikana sain kuitenkin auton mukavaan setuppiin ja tykkäsin kovasti. Olin luottavainen kisaa  kohden.

Kisa-aamu

Olin edellisenä iltana pakannut kisaa varten tarvittavat kamppeet autoon. Lukuun ottamatta ajokalustoa ja ajanottovermeitä. Nämä ei niin välitä yökosteudesta, jota olikin vielä toukokuun alussa tolkuttomasti, myös kisa-aamuna.

Saavuin radalle karvan alle klo 7:00, ja aloitin valmistelut. Varikkoteltta ja pöytähässäkkä pystyyn, kosiskelin Poutiaiset pitämään seuraa saman katoksen alle, joka passasi heille oikein hyvin. Tämän jälkeen räpelsin ajanottoa varten kaiken tekniikan paikalleen ja suoritin muutamat testit. Timo Jokinen hoiti sitten varsinaisen ajanottopäällikön tehtävät, joten sain keskittyä lähes 100%:sti kisaa varten.

Aamun treenit menivät kotiradalla odotetusti hyvin, pyörin kahden treenin jälkeen top 5:sessa. Tiesin, että tämä on vain muiden aamu-unisuutta, joten tavoite asettui alkuerissä suoraan semi-finaaleien jämäsijoille, eli 16 parhaan sakkiin.

Kuljettajia ajajakokouksessa, jossa kuullaan kilpailun johdon määräyksiä ja ohjeita päivän etenemisestä.

Alkuerät

Ensimmäinen alkuerä lähti hienosti käyntiin, vakaata ajoa ilman suurempi kämmejä. Eka rykäisy kuitenkin keskeytyy kun vanha Nosram merkkinen RX-Lipo akku alkoi matkia vappupalloa. Onneksi hyytyminen tapahtui melko turvallisessa paikassa ja jarrutuksessa. Auto ei täten karannut omille teilleen, kun sähköt hävisivät. Toiseen ja kolmanteen alkuerälähtöön oli sitten latausta niin kuskissa kuin vastariakussakin. Loput alkuerät olivat pakko mennä kohdilleen jos mieli tavoitteeseen päästä. Ensimäisen alkuerän jälkeen katsatuspäällikkö antaa huomautuksen auton leveydestä, kulkee ”laatikossa” hieman nahkeasti, mutta mahtuu kuitenkin. Syyksi päätyy Sweepin renkaiden profiili, joissa renkaan kylki on pallomainen, samaan tapaan kuin supersuositussa AKA Cityblock renkaassa. Asiaa ei myöskään helpottanut se, että HB on suunnitellut auton leveyden ihan limitille. Kävin koppaamassa Jokelaisen Matilta BETA Tykytaka renkaat, joiden vanteissa on enemmän plus offsettiä, ja renkaan kylki on suora. Näillä renkailla auto meni ”laatikkoon” heittämällä.

Luonnollisesti tämä oli kisaa ajatellen erittäin huono juttu. Auto oli säädetty Sweepin renkailla, eikä Beta Tykytaka tarjonnut ihan samankaltaista pitoa, onneksi ne olivat kuitenkin helpot ajaa, vaikkakin oli hieman levottomampi, pehmeämmän insertin takia. Sweepillä olisi tullut marginaalisesti parempia kierrosaikoja.

“Pääväärän” alku, ajanottolinja on ponnahduslaudan etureunassa. (Pääväärä on kuin pääsuora, mutta se on kaareva Victory )

Toinen alkuerä lähtee myös hyvin, mutta pienet herpaantumiset tuottaa yhden kaadon, mutta tulos (14.) oli ihan kelvollinen tavoitetta ajatellen,  ajoa eivät helpottaneet täysin vieraat renkaat.  Kolmas alkuerä menee toisen toisintona, aika tarkkaan sama ja sijoitus 15. Näillä tuloksilla olin alkuerin 15., eli semifinaaliin nirkku narkku.

Alkuerissä Turkulaiset loistivat, ensimmäisen vei nimiinsä Tomi Salonen, toisen August Poutiainen, mutta kolmannen nappaa Ari Heinonen PKSRCA:sta aivan huikealla ajalla. Mielenkiintoista alkuerissä oli se, että tasaisimmin ajoivat Teemu Leino ja August Poutiainen joiden kaikki AE tulokset olivat 9 kierrosta ja sekunnit päälle. Pistelaskusysteemi kuitenkin suosi Tomi Salosta ja hän sai harteilleen nopeimman alkueräkuskin tittelin.

Alkuerissä sijat 6-16 olivat huikean tasaisia, sekunnin parannus tulokseen olisi nostanut monen monta sijoitusta. Alkuerissä ei kuitenkaan voita vielä mitään, se on fakta, joka kannattaa muistaa.

Reissumies

Vähän makeampi sponsoritarra, Tallipihan suklaapuoti. Oli hyvää toffeeta!

Semifinaali

Finaalikseni päätyi siis A-haaran semifinaali, sieltä ruutu 8. Alkuerien päättymisen jälkeen aikaan seuraavaan ajokoitokseen oli rutkasti, vaikkakin edessä oli kokonainen tunti nostohommia. Vaihdoin autosta kytkinlaakerit, hehkutulpan ja tarkastelin mahdollisia vikapaikkoja. Auto vaikutti varsin toimivalta, joten muut huollot olisivat olleet tarpeettomia. Beta Tykytaka renkaissakin oli pintaa vielä reilusti jäljellä, joten renkaitaan ei tullut vaihdettua.

Kisapäivän edetessä, alkoi rataan muodostua ns. “Blue groove”, yllättäen kyllä pito ei noussut ongelmaksi. Iltaa kohden kelin viilentyessä rata oli yllättävänkin liukas semifinaaleissa.

Finaali lähtö oli erittäin siisti, olisiko ollut, jopa pari kolme kierrosta kun ei ollut mitään erikoisempaa kahnausta. Kiersin rataa minkä taidoillani kerkisin ja jossakin vaiheessa huomasin taiselevani kuutospaikasta Arto Heinosen ja Tom Thusberg:n kanssa. Oli äärimmäisen hienoa vetää muutamia kierroksia aivan rintarinnan vuoroin sijoitusta vaihtaen. Ensimmäisenä leikin kuitenkin luovuttaa Tom, ilmeisesti kytkin porsii ja auto pysähtyy yllättäen radalle. Minä ja Arto törmätään molemmat Tompan jämähtäneeseen autoon, tosin se ei juurikaan matkan tekoa haitannut.  Tämän jälkeen taiston aikana törmään takasuoralla seikkailevaan autoon ja autoni ajo-ominaisuuksiin tulee muutos, auto alkoi hieman koukkia kaarteisiin sisään. Homma kaatuu lopullisesti kuitenkin siihen mitä olin koko päivän pelännyt.

Kärry lähtee lapasesta täydessä laukassa takasuoralla, matka päättyy rataa tukeviin rakenteisiin. Onneksi nostajana toiminut Harri Peltomaa huomaa tilanteen ja hoitaa hommansa ensiluokkaisen nopeasti. Peli oli kuitenkin auttamattomasti vaikeassa tilanteessa. Ero kuudenteen sijaan oli jo kasvanut reiluun 20 sekuntiin, mutta se pieneni hieman aluksi. Kuudentena ajanut Arto Heinonen ei pystynyt työntämään kaikesta huolimatta samaa tahtia kuin minä. Yritin lisätä vauhtia, mikä oli tolkuton virhe! Kaadot lisääntyivät ja ero vain kasvoi, mikä fataalimoka! Nuppi ei kestänyt, ja haaveet finaalipaikasta sai jättää taakseen. Mietin tätä vieläkin, miten sorruin moiseen hätäilyvirheeseen.

Takasuoraa edeltävän kaarten huomaamaton hyppyri oli monelle konstikas

Finaalin jälkeen putsasin autoa ja huomasin etuvakaajan yhdystangon menneen poikki, toisessa etuvaimentimessa oli myös selkeä jälki. Vaimennin toimi kuitenkin moitteetta, mutta pelistä pudonnut etuvakaaja selitti monta asiaa. Ilman sitä on vaikea pitää auto vakaana, eteenkin kovassa vauhdissa kumpuilevalla takasuoralla. Mitenkähän homma olisi mennyt ilman tätä yhtä törmäystä…     …tosin, takavakaajan puuttuminen olisi tehnyt autosta ajokelvottoman.

B-haaran semifinaalin lähtö on tapahtunut, huomaa keskittyneet ilmeet

Finaali

Sain kunniatehtävän nostaa autoja finaalissa, semeistä pudonneiden ”palkinto”. Tiedä kuinka monettako kertaa M8-kisoissa, höh Electric Shock. Finaalin alku menee pääsääntöisesti Salonen/Heinonen/Poutiainen komennossa. Poutiainen johtaa alussa, sitten Heinonen ja taisi Salonenkin kisaa jossain välissä johtaa, mutta tämä on vain arvailua, koska kuulutukset eivät kantautuneet radalle asti. Kisassa tapahtumia riitti, mutta ei sellaisia tyypillisiä koneen sammumisia. Leinon Teemun auto alkoi pitää rutinaa kisan puolivälin jälkeen aina lisääntyen kun kulki ohitseni. Salonen ja Poutiainen tekee silloin tällöin poikkeavaan tyyliin virheitä, ja Heinosen Arin autosta putoaa takapyörä kisan lopussa. Potin vie kotiin erittäin tasaisen varmasti ajanut Petri Mylläri, uudella Losi 8ight 3.0 autollaan. Petri ajoi finaalin ensimmäiset 41 minuuttia kaatamatta. Kyllä luit oikein, 41 minuuttia! Toiseksi ajoi Poutiainen ja kolmanneksi Salonen. Kerrankin kisa, jossa potkittiin PKSRCA:n kova kolmikko ulos podium tuloksista. Neljäs Heinonen, viides Quagraine ja kuudes Leino. Finaalissa oli myös pari yllättäjää, esikkokisaansa ajanut Samppa Orhanen, tasaisen varmaa suorittamista, ollen kisan 10. Sekä etelänaapurista Jörg Tiit, hurjan nopea kuskia, mutta paljon virheitä, tulos venyi sijalle 7. Molemmat yllättäjät ajoivat uusilla Serpent Cobra 2.0 autoilla. Turun Urheiluautoilijoita oli finaalissa 4 kuljettajaa. Salosen (3.) ja Poutiaisen (2.) lisäksi Björkman (11.) ja Parjanen (8.).

Radan keskellä oleva kumpuileva “slalom-osuus” piti ajaa tarkasti, jos mieli hyviä kierrosaikoja

Varikkomuurin keskittyneet ilmeet – varikkomies singahtaa kuin rusakko makuulta kun seurattava särkyy tai moottori sammuu…   …koneen sammumisia tosin tapahtui verrattain vähän.

Jälkilöpinät

Lyhyen varoitusajan kisat onnistuivat järjestelyiltään eriomaisesti, rata oli saatu huikeaan kuntoon ja tällä kertaa kelikin oli pikkuautoilijoiden puolella. Henkilökuntaa oli riittävästi ja jokaiseen osa-alueeseen oltiin saatu vastuuhenkilö. Hommat kasaantuivat tasaisesti, ketään ei tuntunut olevan erityisen stressaantunut. Kisaajiltakaan ei kuulunut mitään erityisesti mainittavia huomautuksia, joten voisi ajatella, että homma meni mukavasti ns. purkkiin.

Omasta puolestani kiitän vielä Pekka Poutiaista avusta varikkomuurilla, ja toki myös mukavasta seurasta kisavarikolla. Onnea myös Augustille hienosta sijoituksesta, yhtään väheksymättä muita finalisteja. Sekä luonnollisesti oman seuran puuhamiehiä hienosta kisasta ja radasta.